 |
ALAJÄRVEN
APTEEKKI |
 |
|
|
19.12.2008
|
LUOVUTETUN ALUEEN APTEEKIT Jo ennen talvisodan syttymistä suoritettiin Kannaksella evakuointeja. 10.10.1939 annettiin sisäasiainministeriön tiedote, jossa sanottiin, että ne halukkaat, joilla oli tiedossa asuinpaikka Kanta-Suomessa, saivat poistua valtion kustannuksella luetelluilta alueilta. Kannaksella ne olivat Viipuri, Terijoki, Kivennapa, Rautu ja Metsäpirtti. Alueen apteekit suljettiin 10.10.1939, paitsi Metsäpirtissä 15.10. Terijoen I apteekki jäi vielä paikoilleen. Kun olot näyttivät rauhallisilta, evakuoitu väestö alkoi palata koteihinsa. Niinpä mm. Raudun apteekki avattiin uudelleen 24.11. Varsinaiset pakkoevakuoinnit aloitettiin 17.10.1939 määräyksellä tyhjentää Kannaksen rajan pinnasta 4-10 km leveä vyöhyke. Evakuoinnit kiireessä - tavaroita hukassa Kun talvisota 30.11.1939 aamulla syttyi, Viipurin lääninhallitus käski tyhjentää alueen, joka ulottui rajan pinnasta Käkisalmen, Räisälän, Vuoksenrannan, Antrean ja Viipurin mlk:n pohjois- ja luoteisrajoihin. Alueella vielä toimiville apteekeille se merkitsi yleensä pikaista evakuointia. Useimmissa tapauksissa apteekkien jäljellä olevista varastoista ja kalustoista saatiin evakuoitua vain pieni osa. Sotilaat joutuivat evakuoimaan tavarat usein kiireellä, jolloin niiden luettelointi jäi sivuseikaksi. Tästä koitui myöhemmin korvausasioita käsiteltäessä paljon harmia. Yksityisomaisuuttakaan ei saatu mukaan kuin kaikkein välttämättömin.
Tavarat lähetettiin joko Lappeenrantaan lokakuussa 1939 siirtyneeseen Viipurin sotilasapteekkiin (myöhemmin Sotilasapteekki 2) tai eri puolilla maata sijainneisiin 17.1.1940 perustetun Siirtoväen huollon toimipisteisiin. Joskus tavarat löytyivät, joskus eivät. Kannaksen apteekkeja Viipurin sotilasapteekkiin Kaikkiaan Viipurin sotilasapteekkiin evakuoitiin talvisodan aikana suureksi osaksi 25 Kannaksen apteekkia (Metsäpirtti, Rautu, Raivola, Kivennapa, Terijoki I ja II, Uusikirkko, Koivisto, Säiniö, Heinjoki, Johannes, Vuoksenranta, Pyhäjärvi, Kuokkala, Kuolemajärvi, Kanneljärvi ja Viipurin 9 apteekkia). Sotilasapteekille tarpeeton materiaali lähetettiin varastoitavaksi Alavudelle ja Härmään.
Kun rauhansopimus allekirjoitettiin 12.3.1940, saatiin evakuointia jatkaa vielä 26.3.1940 kello 20 asti. Rauhansopimuksen jälkeen evakuoitiin viimeiset apteekit (Harlu, Värtsilä, Ruskeala, Elisenvaara, Sortavala II, Kurkijoki, Soanlahti haara-apteekki ja Uukuniemi) Kanta-Suomen puolelle. Avustuksia apteekkinsa menettäneille Sodan päätyttyä voitiin todeta, että 57 apteekkaria oli menettänyt apteekkinsa, toimipaikkansa ja mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan. Mitä se merkitsi käytännössä, jää jälkeenpäin vain arvailtavaksi. Moni apteekkinsa menettänyt oli lisäksi ehtinyt olla menettämässään apteekissa vasta lyhyen ajan, vuoden kaksi. Tukkuliikkeiden laskut ja apteekkimaksu olivat maksamatta ja jäljelle jäänyt omaisuus osittain teillä tietymättömillä, tuloista ei tietoakaan ja elääkin piti. Suomen apteekkariyhdistys järjesti vuonna 1940 keräyksen apteekkinsa menettäneiden hyväksi. Rahaa kertyi huomattava summa 303 apteekkarilta, ja avustuksia annettiin á 10 000 mk 41 yhdistyksen jäsenelle. Sattuneesta syystä apteekkinsa menettäneet anoivat valtioneuvostolta vapautusta vuoden 1939 apteekkimaksusta. Siihen ei suostuttu, koska apteekit olivat sentään olleet avoinna suurimman osan vuotta 1939. Lääkintöhallitus piti sen sijaan kohtuullisena, että anomuksen tehneille apteek kareille myönnettäisiin huojennusta. Huojennusta saivat lopulta ne apteekkarit, joiden apteekki oli suljettu vuoden 1939 puolella. Huojennuksen määrä oli yhden maksuluokan suuruinen; lisäksi vähennettiin suljettuna oloaikaa vastaava osa. Myös maksuaikaan myönnettiin helpotusta. Ne apteekkarit, joiden apteekit suljettiin vasta vuoden 1940 puolella, eivät saaneet vastaavaa helpotusta. 44 uutta apteekkia evakuoitujen tilalle Jo tammikuussa 1940 sisäasiainministeriö oli antanut lääkintöhallitukselle luvan sijoittaa evakuoituja apteekkeja paikkakunnille, joilla ei ollut apteekkeja, jotta siirtoväki saisi paremmin lääkkeitä ja apteekkarit saisivat töitä. Maaliskuun loppuun 1940 oli seitsemälle apteekille annettu lupa toimia väliaikaisesti tällaisilla paikkakunnilla, muun muassa Anttolassa ja Pertunmaalla. Muutamalle apteekkareille väliaikainen sijoituspaikka muodostui myös lopulliseksi. Lääkintöhallituksen kirjeessä sisäasiainministeriölle 23.3.1940, puolitoista viikkoa rauhanteon jälkeen, todettiin, että sodan takia toimintansa keskeyttäneiden apteekkien lukumäärä nousi yli viidenkymmenen, joten niiden sijoittaminen ilman apteekkia oleviin kuntiin väliaikaisestikin kävisi vaikeaksi. Niinpä lääkintöhallitus pyysi lupaa apteekkien sijoittamiseen väliaikaisesti myös sellaisiin kuntiin, joissa jo oli apteekki. Sisäasiainministeriö ei kirjeessään 29.3.1940 lääkintöhallitukselle suostunut esitykseen, vaan kehotti sitä tekemään esityksen Neuvostoliitolle luovutetuilla ja vuokratuilla alueilla sijainneiden apteekkien siirtämisestä muille paikkakunnille, joille uusia apteekkeja voitiin sijoittaa tai joissa apteekkioikeudet olivat avoinna. Lääkintöhallitus ryhtyi pikaisesti toimenpiteisiin ja antoi ehdotuksensa ministeriölle 27.5.1940. Ehdotuksessa todettiin muun muassa, että lääkintöhallituksen tarkoituksena oli korvata se menetys, että em. apteekkarit eivät voi harjoittaa ammattiaan. Korvaus ei koskisi kuitenkaan mitään muita menetyksiä (varasto, kalusto, yksityisomaisuus tms.), joita varten säädettiin 9.8.1940 ns. korvauslaki. Lääkintöhallitus näki mahdolliseksi järjestää asian jo ministeriön kaavailemalla tavalla niin, että apteekkioikeuk sia siirrettäisiin jo toimiviin, haettavana oleviin apteekkeihin. Sen lisäksi perustettaisiin niin monta uutta apteekkia, että kaikki luovutetuilla tai vuokratuilla alueilla olleiden apteekkien haltijat voivat saada apteekin, jos niin haluavat. Apteekkien jakamisessa lääkintöhallitus pyrki siihen, että vanha ja uusi apteekki vastaisivat mahdollisimman hyvin toisiaan liikevaihdon - ja mikäli mahdollista - myös paikkakunnan laadun ja suuruuden suhteen. Myös kantaapteekkien (Käkisalmi, Sortavala I ja Viipuri I) oikeudet säilytettiin. Tämä ei tosin toteutunut täysin, sillä niille määrättiin uusilla sijaintialueilla rajat, joita niillä ei aikaisemmin ollut. Kahden kuukauden aikana lääkintöhallitus selvitti kaikki vireillä olleet pyynnöt saada apteekki jollekin paikkakunnalle sekä paikat, joihin uusi apteekki voitaisiin perustaa ja hankki tarvittavat kaupunkien terveydenhoitolautakuntien, piirilääkärien ja apteekkarien lausunnot. Niiden perusteella päätettiin esittää 44 uuden apteekin perustamista. Valtioneuvosto päätttkin 20.6.1940 siirtää 44 apteekia uusiin paikkoihin lääkintöhallituksen esityksen mukaisesti. Lisäksi se päätti 11.7.1940 siirtää vielä Suomussalmen apteekin Soiniin. Uusi laki siirtämättä jääneille apteekeille Ongelmallisempia olivat ne 12 apteekkia, jotka lääkintöhallitus oli ehdottanut siirrettäviksi paikkakunnille, joissa oli avoin apteekkioikeus. Kesäkuussa 1940 ehdotettiin, että edellä mainitut apteekit lakkautettaisiin ja niiden alueille siirrettäisiin luovutettujen alueiden apteekkeja. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan pidettiin tarpeellisena säätää erityinen laki. Tämä laki annettiin lopullisessa muodossaan 12.7.1940. Siinä säädettiin, että sellaiselle apteekinhaltijalle, jonka apteekki oli jäänyt Neuvostoliitolle luovutetulle tai vuokratulle alueelle eikä ollut siirretty toiseen paikkaan, voitiin yhden kerran antaa avoinna oleva apteekkioikeus sitä haettavaksi julistamatta. Näin saatiin hakemuksetta sijoitettua loput apteekkinsa Karjalassa menettäneet apteekkarit avoinna olleisiin 12 apteekkiin. Nämä apteekkioikeudet annettiin 18.7.1940. Viipurin IV apteekin haltija ei ikänsä perusteella enää halunnut uutta apteekkia, vaan luopui apteekkioikeudestaan. Uudet apteekit avattiin pääosin vielä vuoden 1940 aikana ja loput vuonna 1941. Siirtoapteekkina jäivät avaamatta Helsingin XXVI (Vallilan) apteekki, uuden haltijan kuoleman vuoksi, sekä kolme muuta apteekkia. Koska apteekit oli kuitenkin perustettu, ne julistettiin haettaviksi tavanmukaisessa järjestyksessä. Avaamatta jäivät Kouvolan II apteekki, jonka saaja Hiitolan apteekkari Laurin sai Lapuan apteekkioikeuden 21.11.1940, Joensuun III apteekki, jonka saaja Kirvun apteekkari Hendunen sai Ahtärin apteekkioikeuden 5.12.1940 ja Mikkelin III apteekki, jonka saaja Sortavalan II:n apteekkari Österberg sai Helsingin XVIII Hermannin apteekkioikeuden 3.2.1944. Varsinaisten siirtoapteekkien lukumääräksi tulee siten 40. Lisäksi tulevat ne 12 "vanhaa" apteekkia, joilla on oman historiansa lisäksi vaalittavanaan myös luovutetulla alueella sijainneen apteekin historia. Paluu takaisin vallatulle alueelle Siirtoapteekkien tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Jatkosota syttyi kesäkuussa 1941, ja suomalaiset sotajoukot aloittivat hyökkäyksensä 10.7.1941. Viipuri vallattiin 30.9.1941. Ylipäällikkö Mannerheim antoi 15.7.1941 käskyn, joka koski takaisin vallatun alueen sota-ajan hallintoa. Samassa yhteydessä perustettiin päämajan sotilashallinto-osasto, johon yhtenä osana tuli kuulumaan lääkintätoimisto. Se vastasi "valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella" myös lääkehuollosta, itsenäisesti ilman lääkintöhallitusta. Lääkintätoimisto lakkautettiin virallisesti 1.1.1942. Lääkintöhallitus teki ensimmäiset takaisin vallatun alueen lääkehuoltoa koskevat päätöksensä huhtikuussa 1942. Sitä mukaa, kun Karjala vallattiin takaisin, tarvittiin entisille asuinsijoilleen palanneen siviiliväestön sairaanhoitoa varten apteekkeja. Kuntien hoitokunnat kääntyivät paikkakuntiensa entisten apteekkareiden puoleen ja pyysivät heitä perustamaan apteekkeja. Tällaisissa tapauksissa sotilashallinto antoikin apteekkareille luvan apteekin avaamiseen. Syyskuussa 1941 pidettiin myös lääkintöhallituksen ja siirtoapteekkareiden yhteinen kokous, jonka aiheena oli paluu takaisin vallatulle alueelle. Kokouksen jälkeen ilmoittivat useat apteekkarit Päämajan sotilashallinto-osastolle olevansa halukkaita avaamaan apteekkinsa takaisin vallatulla alueella. Vuoden 1941 aikana avattiin takaisin vallatulla alueella yhdeksän apteekkia (myöhemmin lääkevarastoa lääkkeenvalmistusoikeudella, hoitaja proviisori tai farmaseutti) (Antrea, Hiitola, Impilahti, Käkisalmi, Lahdenpohja, Sortavala, Viipuri I, III ja VIII) ja kolme lääkevarastoa (myöhemmin lääkevarasto ilman lääkkeenvalmistusoikeutta, hoitajana maallikko) (Jaakkima Vaarankylä, Säkkijärvi ja Ayräpää Pölläkkälä). Vuoden 1942 aikana apteekkien määrä lisääntyi kolmella (Enso, Kurkijoki ja Räisälä) ja lääkevarastojen määrä samoin kolmella (Salmi, Soanlahti, Suistamo). Helmikuussa 1943 takaisin vallatulla alueella toimi jo 22 lääkevarastoa lääkkeenvalmistusoikeuksin, ja vuoden loppuun mennessä määrä oli 28. Takaisin vallatulla alueella oli lisäksi lukuisia pienempiä käsikauppalääkkeiden jakelupaikkoja, muun muassa Marttaliiton ylläpitämissä "Marttaloissa" ja monissa sairasmajoissa. Myös Itä-Karjalan sotilashallinto perusti kaksi apteekkia siviiliväestön lääkehuoltoa varten. Aunuksen apteekki avattiin syyskuun lopussa 1941 ja Aänislinnan apteekki 21.10.1941. Molemmat apteekit suljettiin kesäkuussa 1944. Aunuksen apteekki avasi seitsemän lääkevarastoa sairasmajojen yhteyteen. Aänislinnan apteekilla oli enimmillään 11 lääkevarastoa. Niin sanotussa asemasotavaiheessa vallitsi huomattavan optimistinen mieliala. Useat lääkintöhallituksen antamat luvat lääkevaraston perustamiseen olivat ehdollisia "toistaiseksi ja enintään kunnes alueelle perustetaan apteekki". Suomen farmaseuttiliittokin esitti 26 apteekin perustamista takaisin vallatulle alueelle vuonna 1943. Jatkosodan aikana ei takaisin vallatulle alueelle kuitenkaan perustettu kuin yksi uusi apteekki. Enson apteekki päätettiin 12.8.1943 perustaa uudelleen, ja apteekkioikeus annettiin 27.1.1944 apteekkari K. Rinteelle, jolla oli lääkevarasto Ensossa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata uutta itsenäistä Enson apteekkia. Uusi evakuointi Vihollinen aloitti suurhyökkäyksen 9.6.1944, ja Viipuri menetettiin 20.6.1944. Kannaksen evakuointi jouduttiin suorittamaan ilman suunniteltua varoitusaikaa. Sotatoimialueelle joutuneet lääkevarastot ehdittiin yleensä evakuoida vain osittain. Keski- ja Raja-Karjalassa tilanne oli helpompi, koska sotatoimien painopiste oli Kannaksella. Aselepo tehtiin 4.9.1944 ja välirauha 19.9.1944. Uudelleen luovutettavien alueiden piti olla tyhjä siviileistä 21.9.1944 mennessä. Viimeiset suoriin laiset poistuivat luovutettavalta alueelta 3.10.1944. Vasta aselevon jälkeen lopettivat toimintansa Keski- ja Raja-Karjalassa toimineet Hiitolan, Käkisalmen, Värtsilän, Uukuniemen, Jaakkiman ja Kurkijoen lääkevarastot sekä Petsamossa toimineet apteekki ja lääkevarasto. Välirauhan seurauksena joutuivat lopettamaan toimintansa vain neljä apteekkia. Ne olivat luovutetulle alueelle jääneet Enson ja Petsamon apteekit sekä vuokratulle alueelle jääneet Kirkkonummen ja Siuntion apteekit. Enson apteekkari Rinteelle annettiin hieman poikkeuksellisella tavalla 19.10.1944 Riihimäen II apteekin apteekkioikeus, jonka hän otti vastaan 1.12.1944. Petsamon apteekki siirrettiin valtioneuvoston päätöksellä 24.5.1945 Lappeenrannan III apteekiksi, ja apteekkari Tuovinen avasi siirtoapteekkinsa 20.2.1946. Siuntion apteekki siirrettiin valtioneuvoston päätöksellä 15.6.1945 Turun XI apteekiksi, mutta apteekkari G.A. Schröder ei ottanut sitä vastaan, vaan siirtyi Fiskarsin apteekkariksi tavanmukaisessa järjestyksessä. Kirkkonummen apteekki muutti sijaintipaikkansa Kirkkonummen Lapinkylään. Näin päättyi yksi poikkeuksellinen kausi apteekkiemme historiassa: lopputuloksena oli 42 luovutetuilta alueilta siirrettyä apteekkia ja 13 apteekkia, joiden juurista osa on luovutetuilla alueilla. Luovutetun alueen apteekit ja haara-apteekit
|